​(I figured I will just write this in English since I would have to do that anyway and everyone reading this probably reads English well, so why do it twice.)
 
163. That’s where I ended up, that’s how many wanted me to serve in the city council.
 
First of all, thank you. Really. That is a lot of people. Not enough to put me in the council but still a lot. I was left about 30 votes shy of a reserve position, so that was pretty close. An actual council seat would have needed more than twice as much so there is no “if” with that. Still, I can’t feel too bad. For a first timer that’s a good number of votes.
 
Also, I was close enough to getting a spot that I will most definitely get some sort of board position in city administration. A number of those always go outside the council members and reserves and I was the 5th one in our party. So there are some concrete results from this. Again, thank you.
 
But more importantly, there is something I have realised from this. The 163 people have sent a clear message that I cannot ignore. What I have said over the last few months has obviously resonated with people. They showed that by voting for me.
 
About 5 months ago I had not even decided if I would get into politics. On Sunday evening I was the 33rd (out of 100) green party candidate on the list with 163 votes. That does not make me a council member but it makes me a player in the game. If someone was thinking that I’m not fully invested or otherwise not necessary in the party since I came aboard so recently, no one is thinking that anymore.
 
When the results rolled in I felt a little disappointed. Mostly because I got so close. I have said over the last several weeks that I had no idea how well the campaign was going. I had nothing to compare it to. Well I do now.
 
Not that I ever got into this thinking that it would just be a one-time shot in the dark, but I really wasn’t sure what I would do with regard to politics if I didn’t go through. I knew it would take some time to figure that out. I guess it took about 30 seconds.
 
I have received 2 new likes on my Facebook page after the results came in. After they came in. That cannot be a show of support for the campaign, not anymore. Those people expect that page to still be there in the future. They expect me to keep working. Out of the current 150 those 2 likes may well be the most important. They force me to remember that I have work to do.
 
Again I saw that under the sun the race is not to the swift, nor the battle to the strong, nor bread to the wise, nor riches to the intelligent, nor favor to those with knowledge, but time and chance happen to them all.
 
Maybe I wasn’t quite ready or maybe this wasn’t the time. But this certainly was the thing. I have felt tired, frustrated, scared, embarrassed and stupid during the past 4 months. But all of the time I have felt right.
 
There is another election coming in about 9 months. I think I just barely learned how to campaign in the last week and that still landed me 163 votes. I know I’m supposed to just relax now and be happy for our party’s success. I am, but that’s not enough. I’m not satisfied. 163 is not enough. There is work to be done. And I’ve never been one to shy away from a fight.
 
As Ernest Hemingway put it:
 
The shortest answer is doing the thing.
 
I am not done.

Kolme yötä vaaliin on, laskin aivan itse eilen. Se oli eilen se, nyt mennään jo perjantaita. Huomenna on viimeinen varsinainen kampanjapäivä. Mitä hemmettiä tapahtui, mihin kaikki aika meni?
 
Näin lähelle vaaleja en enää yritäkään ahtaa mitään varsinaista asiaa. Kunhan summaan joitakin ajatuksia siltä varalta, että ketään kiinnostaa. Minähän en muutamia yksittäisiä mainintoja ja tykkäyksiä lukuun ottamatta oikeastaan tiedä ketkä tätä blogia ovat lukeneet, mutta on teitä kuitenkin ollut. Kiitos lukemisesta ja tykkäyksistä. Toivottavasti sunnuntaina pääsen kiittämään myös äänistä.
 
Tähän väliin on sanottava yksi sana isolla: ÄÄNESTÄKÄÄ!
 
Hyi, caps.

Jos satut haluamaan minut valtuustoon, äänestäminen auttaa. Jos et, äänestäminen auttaa siihenkin. Ainoa teko, jolla voi olla huonoja seurauksia, on äänestämättä jättäminen. Historiallinen vaalivoitto on… öh, historiallisen lähellä.
 
Mutta loppusuoraa mennään. Perjantaina minut löytää vielä Hervannasta ja lauantaina ainakin Hämeenkadulta ja Keskustorin vaalimökiltä, mutta viimeistään pimeyden laskeutuessa lauantaina ensimmäinen kampanja on paketissa. Tuntuu yhtä aikaa siltä, että onneksi se loppuu, mutta myös siltä, että vastahan minä suunnilleen tajusin miten tätä hommaa tehdään.
 
Vaikka olen tietysti viime viikkojen aikana tehnyt muutakin kuin vaalityötä, en oikein muista ajatelleeni mitään muuta suunnilleen helmikuun jälkeen. Tuntuu, että olen käyttänyt tähän hirveästi aikaa, mutta kuitenkin myös siltä, että olisin halunnut tehdä enemmän. Olla enemmän torilla, leikellä enemmän flaikkuja, jakaa enemmän flaikkuja, höpötellä useamman ihmisen kanssa, rapsuttaa useampaa koiraa.
 
Mutta realistisesti ajatellen olen ensikertalaisena varmasti tehnyt niin paljon vaikeimman kautta, että se on hidastanut tekemistä. Työmäärä on varmaankin aika lailla siellä huipussaan, mihin tässä kohtaa oli mahdollisuus. Työtä riitti, sillä se on ainoa resurssini. Rahaa tähän ei ole palanut.
 
Minähän vedin kampanjan lopulta 100% talkootyönä, vaikka joskus syksyllä ehkä vielä pyörittelin mahdollisuuksia mielessäni. Tukiryhmää ei lopulta ollut, koska a) en kehdannut pyytää ketään b) en oikein tiedä mitä olisin sillä teettänyt. Tein itse verkkosivuni, taitoin omat esitteeni, ostin tarpeeksi hyvää paperia, jolle kävin tulostamassa lärpäkkeet yliopistolla. Öisin, koska satojen esitteiden tulostaminen saattaa vähän sotkea toisten työskentely-flow:n.
 
Esitteet ovat ensimmäinen asia, jonka varmasti tekisin heti toisin. Niiden työmäärä oli aivan naurettava, kun tulostin (3 per arkki), leikkelin (valkoiset reunat pois ja sitten kolmeen osaan) ja taittelin (nokkela viritykseni taittuu kolminkerroin) kaikki käsityönä. Taisin tehdä niitä viitisensataa, en osaa enää arvioida. Ehkä neljännes on vielä jäljellä, koska olen huono jakamaan. Olen kyllä seissyt paljon hyvissä jakopaikoissa, en vain tahdo osata tarjota tarpeeksi. Mutta ei se mitään, en ole missään vaiheessa ajatellut, että juuri flaikkujen jakaminen olisi minulle kovin ratkaisevaa.
 
Mitä seuraavaksi? Kun tämä mielipuolinen episodi elämässä päättyy, on kolme vaihtoehtoa. Niin itselleni kuin tälle blogille. Lupailinhan, että yritän pitää tämän elossa joka tapauksessa.

1. Pääsen kaupunginvaltuustoon. En vieläkään osaa alkuunkaan arvioida, kuinka realistista tämä on. Ehkä täysin, ehkä ei ollenkaan. Äänestämällä voit vaikuttaa! Tässä tilanteessa blogiin tulee tauko, koska panikoin, muutan kuukaudeksi erämaahan ja itseni kerättyäni valmistaudun alkavaan kauteen. Mutta sitten blogi palaa, ja tulee koostumaan suurelta osin politiikasta, mutta myös omasta yrityksestäni ottaa siitä selvää.
   
   
2. Pääsen varavaltuutetuksi. Tästä en luultavasti juurikaan sekoa, eikä se vie niin paljoa aikaa. Hieno juttu tämäkin jo olisi, ja varmasti kokemuksista riittäisi tänne kirjoitettavaa. Ehkä kuitenkin vähän vähemmän isoilla kirjaimilla.
   ​
3. Yritys jää haaveeksi. Tämä olisi tietenkin harmi, mutta sitten katsotaan kuinka lähellä oli ja mitä voisi tehdä jatkossa. Luottamustoimia voisi silti olla haravoitavana. Blogi varmasti ottaisi aika lailla toisenlaisen muodon. Varmaankin toimittajamaisemman, ja jatkaisin poliittisen hässäköinnin aprikointia ulkopuolisemmin silmin. Ja sitten olisi varmaan aikaa kirjoittaa myös ihan mistä sattuu. Varmaan jostain nörtähtävästä.

 
Kohta voi siirtyä jännittämisen puolelle, mutta ei aivan vielä. Pari tiukkaa duunipäivää, sitten joka tapauksessa juhlat, koska demokratia. Sunnuntaina kansa kertoo mihin suuntaan sen jälkeen lähdetään.
 
Minun on varmaan vaikeaa olla kirjoittamatta tänne jotain myöhään sunnuntaina, mutta en kyllä vastaa silloin sanomisistani, enkä varmasti ehdi paljoa.
 
Siihen asti, kiitos tähänastisesta.
 
Ja muistakaa äänestää.
 
(P.S. Blogi ja koko nettisivu kyllä siirtyy kaikissa tapauksissa 1-3 jollekin muulle alustalle, tämä Weeblyhän on ihan hirveä. Mutta ilmainen.)

Tulin jotenkin puolihuolimattomasti havainneeksi, että vaikka olen viimeisten kuukausien aikana keskustellut lukemattomat kerrat Eteläpuiston kaavasta sekä reaalimaailmassa että internetissä, en ole kirjoittanut siitä mitään tänne blogiin. Nopea yhteenveto lienee paikallaan, sillä tämä asia tuntuu nousevan näissä vaaleissa tapetille jatkuvasti.
 
Eteläpuiston kaavaksihan ollaan tällä hetkellä hyväksymässä Seelake-suunnitelman pohjalta laadittua kokonaisuutta, joka toisi alueelle asunnot 2800 uudelle asukkaalle, siirtäisi rantaa hieman kauemmas täyttömaan päälle ja tietäisi lähtöä merkittävälle osalle alueen puista. En käy detaileja tässä enempää läpi, sillä niitä on internet pullollaan ja osa tamperelaisista alkaa jo kyllästyä aiheeseen. Tietoa löytyy esimerkiksi kaupungin sivuilta.

Oman näkemykseni voisin tiivistää muutamaan palluraan, ettei olennainen huku tekstimassaan:

• Eteläpuisto ei nykymuodossaan ole kovinkaan suurelta osin puistoa, ja alue on olemattomassa käytössä ja osittain jopa epämiellyttävä.
• Yllä mainittu asiantila on vallinnut kymmeniä vuosia, puistoa ei ole viitsitty laittaa arvoiseensa kuntoon.
• Merkittävät alueet tämän mittakaavan lisärakentamiselle keskustan lähellä ovat vähissä, joten alueen hyödyntäminen on tärkeää.
• Alarannassa ei menetetä yhtään mitään, mutta ylempänä kieltämättä komeita puita. Olisin kiinnostunut selvittämään vielä ennen lopullista päätöstä, saisiko useamman säästettyä.
• Koska Pyynikin laaja luontoalue on aivan vieressä, Eteläpuiston rakentaminen ei aiheuta liian suurta viheralueiden menetystä.

​Eli kuten tuosta käynee ilmi, kannatan alueen rakentamista, mutta pieniä viilauksia puiden hyväksi olisin kyllä valmis tekemään.

Minulta löytyy tietenkin sympatiaa puistoa puolustaville. Jo pelkkä tutun maiseman menettäminen kirpaisee, ja pienikin luonnon menetys on menetys. Valintoja on kuitenkin tehtävä. Kuten Oras Tynkkynen osuvasti kirjoittaa, aina ei voi rakentaa ”jonnekin muualle”.
 
Keskustan lähellä on paljon tarvittavaa infrastruktuuria jo valmiina, mikä alentaa kustannuksia. Ja jos rakennusmassa siirrettäisiin ”jonnekin muualle”, menetettäisiin luontoa siellä jossain muualla. Kaiken lisäksi syntyisi lisää tarpeetonta liikennettä, kun kaukaa pitäisi kulkea keskustaan. Metsälähiöiden aika on toivottavasti Suomessa jo mennyt.
 
Mikäli kyseessä olisi aidosti kaunis puistoalue, josta olisi pidetty huolta, olisin itsekin paljon epäilevämpi rakennushankkeiden suhteen. En tietenkään hyväksyisi tällaista esimerkiksi Pyynikille. Mutta Eteläpuisto on niin suurelta osin ilman käyttöä olevaa joutomaata, että sen arvona ovat lähinnä maisemat järvelle ja fantastinen sijainti lähellä keskustaa.
 
Nämä molemmat ovat arvoja myös asuntorakentamisessa, joten alue on luonnollisesti houkutteleva. Niitä ei myöskään menetetä, sillä rantaa jatketaan täyttömaan avulla, ja kaupunkilaiset pääsevät vuosien päästä entistä viihtyisämpään Eteläpuistoon järven rannalle.
 
Kuten useimmissa hankkeissa, tässäkin on omat ongelmansa ja kipukohtansa, mutta ne voidaan minimoida ja saada tulokseksi kaikkien kannalta hyvä uusi asuinalue. Viilattavaa on vielä, mutta toivon mukaan viimeistään syksyllä voidaan lopettaa riitely ja ryhtyä yhdessä tekemään viihtyisää Eteläpuistoa.

Aamulehden vaaliaiheisessa tilaisuudessa pari viikkoa sitten päätoimittaja Jouko Jokinen antoi perustellulta kuulostaneen vinkin: Älkää puhuko Sotesta. Eihän sitä vielä ole, ja periaatteessa se ehditään vielä vaikka perumaan (nykyhallituksen ydinosaamista kun tuntuu olevan peruminen), joten ei kannata sotkea sitä kuntavaaleihin. Jokinen ei muistanut kieltää ajattelemasta Sotea, joten menin jo asian kanssa metsään.
 
Kuntavaaliehdokkaan ja -äänestäjän kannalta oleellinen juttuhan on se, ettei Sote-alueita, eli maakuntia ole vielä olemassa. Tai kyllä maakunnat ovat olemassa, mutta… äh. Tällaista tämä varmaan tulee olemaan tämän toikkaroinnin kanssa. Joko joku arvasi, etten ole suuri uudistuksen fani? Joka tapauksessa kaksi asiaa on selvää tässä vaiheessa. 1) Sote-uudistuksen astuessa voimaan osa kuntien päätösvallasta siirtyy maakuntatasolle. 2) Jos se astuu voimaan, osa kuntapäättäjistä tulee pyrkimään myös Sote-päättäjiksi.
 
Tästä seuraa, ehkä valitettavasti, että kyllä sitä Sotea on pakko vähän miettiä jo nyt. Koska nyt päättämään äänestettävät henkilöt päättävät terveyspalveluista vähintään ensi vuoteen, mutta mahdollisesti pidempään. Joko niin, että valta ei koskaan tule siirtyneeksi, koska ”hallitus peruu”, tai siksi, että heidät valitaan sinnekin. Enkä varmaan ole ainoa, joka epäilee, ettei kuntien ja maakuntien välisestä vallankäytön rajanvedosta tule aivan lastenleikkiä, kun samat henkilöt istuvat molemmissa valtuustoissa.
 
Aivan kuten istuvilla valtuutetuilla on vaaleissa etulyöntiasema verrattuna uusiin pyrkijöihin – ovathan he olleet vuosia päättämässä asioista, joita päättämään pyrkivät – on heillä se myös maakuntavaaleissa. Maakuntavaltuuston päätettäväksi siirtyvät asiat päätetään vielä toistaiseksi kunnissa. Oikeastaan tuntuu, että juuri näissä vaaleissa nämä kaksi asiaa on pakko sotkea.
 
Olkoon siinä ensimmäinen jonkinlainen johtopäätökseni: Sotkekaa asiat. Miettikää myös Sotea, vaikka muutos onkin tulossa. Kuka enää tietää, mistä voi olla varma etukäteen.
 
Mutta toinenkin asia on mielessä. Se jää tässä vaiheessa väkisinkin ajatusleikin tasolle, koska se ei helposti mihinkään muutu. Kansanedustajat. Tarkalleen ottaen kansanedustajat, jotka istuvat myös kaupunginvaltuustoissa. Siinähän ei ole mitään väärää, mutta nyt kun väliin lisätään vielä yksi taso, voisi olla aika keskustella käytännöistä. Vai tuntuuko järkevältä ajatukselta, että sama henkilö istuisi eduskunnassa, kaupunginvaltuustossa ja maakuntavaltuustossa? Ei minustakaan.
 
Uudellamaalla on muuten päädytty aika hulvattomaan tilanteeseen, jossa paikallisen maakuntavaltuuston vaalipiiri on paljon suurempi kuin eduskuntavaaleissa. Paikkoja on toki enemmän, mutta näyttäisi siltä, että maakuntavaltuustoon pääsy vaatii enemmän ääniä kuin paikka eduskunnassa. Jokin tässä on nyt ehkä hassusti.
 
Suomalaisessa järjestelmässä on ollut yleistä, että kansanedustaja on myös kotikuntansa valtuustossa. Jo tämä on välillä aiheuttanut hampaiden narskuttelua. Ennen kaikkea siksi, että osa näistä valtuutetuista käytännössä jättää paikkansa varavaltuutetuille toimien vain vaaleissa ääniharavan roolissa. Jos tämä vielä tuplataan maakuntatasolla, ollaan pikkuhiljaa aika naurettavassa tilanteessa.
 
Pitää tietenkin olla mahdollista, että kunnanvaltuuston jäsen pyrkii – ja pääsee – eduskuntaan kesken kautensa. Onnea heille. Mutta olisiko parempi, jos istuvat kansanedustajat eivät eduskuntakautensa puolivälissä pyrkisi jatkokaudelle valtuustoon? Ei tätä varmasti kieltää voi, eikä ehkä pidäkään. Mutta politiikassa on lukemattomia muitakin kirjoittamattomia sääntöjä, jotka toimivat tehokkaasti.
 
Olisiko aika jättää kuntien päätöksenteko kuntalaisille?

Päinvastoin kuin blogissa pitäisi, päätin yhdistää kaksi asiaa, jotka eivät liity pätkääkään toisiinsa. Tai no, juuri otsikon verran saa aasi kuljettua siltaa, mutta muuten Donald Trumpia on vaikea yhdistää Tampereen kaupunginvaltuustoon kokoukseen (jos keksin keinon joskus yhdistää, teen sen kyllä). Mutta molemmista tuli juuri sopivasti sanottavaa, enkä viitsi tykitellä lyhyitä peräkkäisiä kirjoituksia (Trumppia löytyy lopusta, jos ei kuntasuhmurointi kiinnosta).

Se hyvä:

Tampereen valtuusto piti maanantaina vuoden ensimmäisen kokouksensa, joka on samalla nykyiselle valtuustolle loppusuoran alku. Esityslistan perusteella kokouksesta ei voinut odottaa kovin jännittävää, ja suurin osa ajasta käsiteltiinkin kaupungin uuden johtosäännön hyväksymistä. Johtosääntö on paperi, johon kuntien päätöksenteon on jatkossa perustuttava. Laki vaatii sen laatimisen ja hyväksymisen.

Johtosäännön sisältöön kunnilla on kuitenkin paljon valtaa. Siihen myös tehtiin erittäin mielenkiintoisia muutoksia viime hetkillä. Ikuisesti rähjäävän Yrjö Schafeitelin ehdotus apulaispormestareiden poistamisesta ei sentään (tietenkään) mennyt läpi. Sitä kannattivat hänen muutamat rähjäyskaverinsa. Mutta kaupunginhallituksen – kuten myös muutaman lautakunnan – jäsenten määrää päätettiin kasvattaa. Tämä on erittäin merkittävää ja kuntademokratian kannalta positiivista.

Kaupungin toimielinten kokoonpanon pitäisi heijastaa kuntavaalien tulosta eli koko valtuuston paikkajakoa. Mutta valtuuston ollessa 67-paikkainen, on 11-paikkaiseen hallitukseen äärimmäisen vaikeaa saada edes likimain samaa jakaumaa. Nykyhallituksessa se tarkoittaisi seuraavaa:

• Kokoomus + RKP 3,7 (sisältäen pormestarin)
• SDP 2,4
• Vihreät 1,5
• Vasemmistoliitto 1,05
• Perussuomalaiset 0,75
• Keskusta 0,75
• Kristillisdemokraatit 0,3
• Tampereen Puolesta 0,3
• VaihtoehtoTampere 0,3

Muut kuin tasaluvut ovat tietenkin mahdottomia, joten on pakko pyöristää. Kokoomus saa pyöristyksestä ihan oikean määrän (4), mutta SDP yhden liikaa (3), sillä 2,4 pyöristyy oikeasti alaspäin. Vihreät saisi matematiikassa pyöristyksestä kakkosen, mutta jää reaalimaailmassa yhteen jäseneen. Tämä on tietenkin aivan normaalia politiikkaa, eikä siitä ole nokan koputtelua. Mutta mitä suurempi hallituksen koko on, sitä vähemmän tulee väärään suuntaan pyöristymisiä, koska kokonaiskakku on isompi.

Muutosta ajoivat ennen kaikkea vasemmiston ja vihreiden edustajat. Olisi helppoa ajatella, että kyse on oman aseman pönkittämisestä, sillä näillä kahdella oli eniten voitettavaa. Muutos ei kuitenkaan astu voimaan tällä vaalikaudella, joten kukaan ei oikeasti tiedä, kuka siitä tulee hyötymään. Paitsi demokratia. Äänestys oli äärimmäisen tiukka, mutta äänin 34-33 hallituksessa on ensi valtuustokaudella 13 jäsentä.

Tästä seuraa, että kansan tahto tulee hallituksessa paremmin edustetuksi, ja se on hyvää demokratiaa. Kyllä se maksaa parista muutamaan sataan euroa enemmän per kokous, mutta se on tämän kokoisessa kaupungissa mitätöntä verrattuna demokratian voittoon.

Se huono:

Donald Trump. Tiedän että on pahimmillaan lapsellista ja parhaimmillaankin tylsää valitella maailman toisella puolella demokraattisesti valitun presidentin tekemisistä. Valitettava totuus kuitenkin on, että Trumpin ja hänen kabinettinsa pupellukset näkyvät ja tuntuvat ympäri maailman. Siitä saatiin jo ensimmäinen konkreettinen ja pelottava esimerkki.

Maanantaina maailman etuoikeutetuimmat miehet päättivät keskenään naisten oikeuksien kaventumisesta ympäri maailmaa.

Ei toki meillä, eikä missään muuallakaan niin suoraan kuin miltä äskeinen kuulosti. Mutta miettikääpä: Yhdysvalloista käsin rahoitetut yhdistykset ovat vieneet seksuaalivalistusta, ehkäisyä ja aborttimahdollisuuksia ympäri maailman alueille, joilla normaalikin raskaus on vielä usein hengenvaarallinen naisille. Trump katkaisi ensi töikseen rahoituksen kaikilta yhdistyksiltä, joiden toimintaan aborttien mahdollisuus kuuluu.

Tämä ei tarkoita pelkästään, etteivät ne voi tehdä abortteja. Tarkoittaisikin. Tämä tarkoittaa, etteivät ne voi jatkaa toimintaansa. Osa lainkaan, osa ei nykyisessä mittakaavassa. Niiden apuun turvautuneet naiset jäävät jatkossa siis myös ilman ehkäisy- ja seksuaaliterveysneuvoja. Moni on ehtinyt huomauttamaan, että tämä tulee suoraan johtamaan todennäköisesti tuhansien kuolemaan. Minusta luku kuulostaa uskottavalta.

Se on kova hinta siitä, että uskonnolliset äänestäjät Yhdysvalloissa kokevat tulleensa kuulluiksi. Se on kova hinta siitä, että voittaja vie tässä järjestelmässä kaiken, ja tekee tällaista jälkeä lähes ivallisesti, näyttääkseen mahtinsa.

Yhdysvaltain mittaushistorian epäsuosituin presidentti, joka saavutti voittonsa miljoonien äänien vähemmistöllä aloittaa virkakautensa viemällä häviäjiltä mahdollisimman paljon pois. Tämä on mies, joka ei taatusti pelkää mitään. Tämä on huonoa demokratiaa. Ja sitä minä pelkään.